AJANKOHTAISTA

  

Ystävät, kanssakulkijat,

Hukun sähköposteihin. Tiesin, että tälle palvelulle on kysyntää varsinkin kun tarjoan sitä ilman maksua. Mutta jotta myös jatkossa palvelu voisi olla jokaisen saatavilla, toivon, että ne joilla siihen on mahdollisuus, voisivat tukea toimintaa lahjoituksella. Tällöin myös ne, joilla ei ole mahdollisuutta tukea, voisivat käyttää palveluani. 

Jokainen pyytäjä saa halutessaan Astrologiseen järjestykseen pohjautuvan Luonneanalyysin ja lisäksi 4 + 1 + 4  Ennustuksen. Varaudu kuitenkin odottamaan, sillä käsittelen kysymykset ja pyynnöt ensin niille henkilöille, jotka ovat tukeneet toimintaani.

Mikäli annat lahjoituksen tilille Fortune: 800387-10057988, kerrothan siitä kohdassa "Tuen toimintaa mahdollisuuksieni mukaan"

Säilytän kaikki Ennusteet, joten voit myös myöhemmin palata asiaan, mikäli jokin asia jää askarruttamaan. 

Esimerkiksi kuvakorttien luonnehdinta on karrikoitua ja jos ne nousevat esiin parina, se ei välttämättä kysyjälle aukea. Kortteja ei ole erikseen nimetty, ne on erotettu kappalejaoin toisistaan. 

Voit ottaa yhteyttä sähköpostilla: ennustan@luukku.com tai allaolevalla lomakkeella. HUOM: Jätäthän toimivan sähköpostiosoitteesi sille varattuun kohtaan yhteydenottolomakkeeseen, jotta voin toimittaa Ennustuksesi perille.

Mikäli haluat Luonneanalyysin ja Ennustuksen postitse, ole hyvä ja kirjoita "Viesti ennustajalle" -kenttään toiveistasi.

Tulostan materiaalin ja teen postituksen sinulle kun olet maksanut suorat postituskulut (5 kpl A4-tulostetta, kuori ja postimaksu) 7 e tililleni Fortune: 800387-10057988       

 

Yhteydenottolomake

  

Voit ottaa yhteyttä joko tällä lomakkeella tai kirjoittamalla suoraan yllä olevaan sähköpostiosoitteeseeni.  

Kaikilla ei ole sähköpostia, joten yhtenä palvelumuotona on mahdollista saada Ennustus postitse kotiin. Mikäli haluat luentasi postitse, tee lahjoitus tilille (vähintään suorat postitus- ja materiaalikulut yht. 7 e), täytä alla oleva lomake ja kirjoita "viestiä ennustajalle" -kenttään toiveistasi ja lahjoituksestasi. Muista jättää myös nimi- ja osoitetietosi postitusta varten. Kun lahjoituksesi näkyy tilillä, saat 4 + 1 + 4 Ennustuksen sekä Luonneanalyysin kirjeessä kotiin. Muistathan vielä, että voit itse päättää oman korttisi sijoittumisen pöydässä. Valitse numero 1 - 9 väliltä ja kerro se syntymäaikasi lisäksi!

  

Kaikki korttien merkitykset ja niiden tulkinnat on suojattu Tekijänoikeuslaissa määritetyllä tavalla. Tekemällä tilauksen hyväksyt, että välillemme syntyy sopimus. Se kieltää kaiken materiaalini kopioinnin, lainaamisen tai siteeraamisen millään tavalla, missään muodossa. Sopimuksen rikkomisesta voi olla oikeudellisia seuraamuksia. 

  

   

Nimi ja syntymäaika  

Sähköpostiosoitteeni

Viesti ennustajalle         

  

Kiitos, tilaan sähköpostilla maksuttoman Luonneanalyysin ja 4 + 1 + 4 Ennustuksen.  

Tuen toimintaa mahdollisuuksieni mukaan.

Huom: Palvelussani on ruuhkaa. Siitä huolimatta pyrin vastaamaan tukijoille mahdollisimman pian!

Tilaan sähköpostilla maksuttoman Luonneanalyysin.

  

Copyright © 2009 Ennustan.com All rights reserved

Ennustus sähköpostilla tai kirjeessä kotiin